Kymentaan läskisoosipäivä 2026

Yhdistyksemme edustajat vierailivat lauantaina 3.10.2026 Iitissä Kymentaan Kyläseuran järjestämässä läskisoosipäivässä. Tilaisuuden alussa puheenjohtajamme kulttuurineuvos Eero Niinikoski luovutti Kyläseuralle yhdistyksemme standaarin soosikulttuurin edistämisestä. Kyläseuran puolesta huomionosoituksen otti vastaan Anna-Leena Ilmarinen.

Tilaisuudessa vieraanamme ollut Risto Nihtilä julkaisi tapahtumasta kolumnin otsikolla Kulinaarista ja sosiaalista:

KULINAARISTA JA SOSIAALISTA

Pöytää tarvitessaan toiset soittavat hovimestarille ja toiset puusepälle. Sattuipa sopivasti, kun yhtenä lauantaina pääsin lihapatojen ääreen Kymentaan seurataloon. Siellä oli menossa läskisoosinpäivä. Jo ennen puolta päivää oli pihalle ja portaille kertynyt kassajonoa. Oltiin ruotsalaistuntumassa sosiaalisia eikä tönitty. Sisällä jonotettiin ruokapöytään pääsyä. Hillitty haitarin soitto vaimensi puheensorinaa sopivasti. Kannatti jonottaa. Aluksi oli tarjolla Kymentaan kaalisalaattia. Siten pääsimme jo keräämään läskisoosiin kuuluvia lisäkkeitä Minnan vihertävää suolakurkkua ja punajuurta. Jonkun mummo oli tehnyt seuratalon uunissa makaronilaatikkoa. Piriseltä hankitut perunat olivat nyt jo valmiiksi kuorittuja. Perinteisten tuppi- eli kuoriperunoiden käyttö on lopetettu, kun kyläyhdistyksestä löytyi joukko miehiä ja naisia perunateatteriin. Ryytiporkkanoitakin mahtui vielä lautaselle ennen varsinaista pääruokaa läskisoosia.

En huomannut kysyä mistä pienet porsaat olivat pataan päätyneet, mutta ainakin edellisenä vuonna lihat oli hankittu Iitin maatilatorilta. Kymentaan emännät olivat sitten perinteisin tavoin valmistaneet aikaa säästämättä lihoista ja jauhoista oivallisen läskisoosin, jossa läskin ohella tai jopa edellä tärkeä on juuri kastike eli soosi. Valmistuksessa tärkeintä on aika. Jos aikoo osua, ei pidä hosua. Läskisoosin on annettava rauhassa tekeytyä.

Monissa ravintoloissa valmistetaan sianlihakastiketta, joka joskus erehdyttävästi hiukan muistuttaa läskisoosia. Ravintolassa on työssä vähän väkeä, ainainen kiire ja katettakin pitäisi tulla. Kyläyhdistyksessä vapaaehtoisilla on aikaa keskittyä ja aikaa ollaan valmiit käyttämään riittävästi. Mikäpä on seuran puheenjohtaja Anna-Leena Ilmarisen tyytyväisenä katsellessa, kuinka väki toimii. Ahkeria apulaisia riittää kahvin keittoon, auttamaan kakun jakamisessa ja astioiden keräämisessä. Emännällä on aika ja syytä hymyillä ja kiertää keskustelemassa pöydissä vieraiden kanssa. Kiitoksia kertyy keräämättä.

Sain keräämäni herkut puolukkahillolla koristeltuina, leivänpalan kouraani ja vielä juomaa mukaan. Pääsin pöytään, jossa oli väkeä Kouvolassa perustetusta Läskisoosin ystävä Ry- nimisestä seurasta. Siinä suut kävivät syömisestä ja keskustelusta. Ruoka suussa ei pidä puhua, mutta aina suupalojen välillä kuului ylistyksen ja joskus arvostelun sanojakin. Mielestäni tämä läskisoosi oli karjalaisittain miun maun mukkaan. Korvaavana tuotteena oli sivupöydässä ruokaa, joka näytti kastikkeineen läskisoosilta, mutta ei sitä ollut raaka-aineeltaan eikä maultaan.

Mahdollisten santsikierrosen, jonotetun kahvin, teen ja monipuolisen kakkuvalikoiman maistelun jälkeen olimme tilanteessa, että suu söisi, silmät söisivät, mutta vatsaan ei mahdu. Oli aika kiitosten ja hyvästelyn. Pihalla tuli mieleen, entisen tutun keittiöpäällikön mielilause. Hän katseli hotellissa keittiön ikkunasta ja totesi, että lama puree, mutta hotellin kaikki parkkipaikat ovat täynnä autoja. Ahdasta oli Kymentaan seuratalon pysäköintipaikallakin. Väkeä tuli vauvasta vaariin. Mukana oli tosiaan lapsiakin vanhempineen. Ehkä eniten oli jo eläkelisiä pariskuntia, jotka vielä muistavat läskisoosin merkityksen voiman antajana vaativissa ja raskaissa maa- ja metsätöissä. Kun läskisoosia kunnolla söi, jäi voimia vielä muihinkin puuhiin töiden jälkeen.

Seuratalon kaikki tilat oli otettu vieraskäyttöön näyttämöä ja eteistä myöten. Aikaisin tulleilta jäi pöytäpaikkoja myöhemmin tilaisuuteen ehtineille. Emännän arvion mukaan kävijöitä olisi ollut paljon yli 200.

Näitä läskisoositapahtumia on järjestetty jo viime vuosikymmenellä. Tarkoitus on kerätä kyläseuralle tuloja sen omistaman seuratalon ylläpitoon, pitää yllä perinneruokakulttuuria ja tuottaa ihmisille iloisia makuelämyksiä. Minäkin olin mukana jo toista kertaa. Viimekerralla paikalla oli huomattavasti vähemmän väkeä, kun hakeuduin juhlaan päivää liian myöhään. Nyt olo oli kuin Putte possun nimipäivillä. Kotimatkalla ei tullut mieleenkään poiketa tienvarsikahvilaan munkkipossua tilaamaan.

Avainsanat. Televisiouutisissa neuvotaan katsojia ottamaan yhteyttä uutisten nettisivuihin. Niinpä lukijan kannattaa käydä ainakin Kymentaan kyläseuran ja Läskisoosin ystävien kotisivuilla.

Kymentaan läskisoosipäivä 2023

Kymentaan Kyläseura järjesti ensimmäisen läskisoossipäivän syksyllä 2017. Seuratalo oli siirtynyt Maamiesseuralta vasta perustetun Kyläseuran omistukseen ja suuren rakennuksen ylläpito piti tavalla tai toisella kustantaa. Avuksi tulivat läskisoossi ja kylän vanhojen emäntien huikea ammattitaito. Niistä kumpikin oli syytä nostaa ansaitsemaansa kunniaan ja siirtää emäntien osaamista eteenpäin. Läskisoossi ei vaadi montaakaan raaka-ainetta, mutta sitä enemmän taitoa. Juuri mikään ruoka ei myöskään herätä yhtä vahvoja tunteita kuin läskisoossi: sitä joko rakastetaan tai vihataan. Ajatuksesta innostui koko kylä, ja soossipäivästä tuli nopeasti suosittu ja odotettu vuotuinen tapahtuma. Korona-vuodet se oli tauolla.

Läskisoossin valmistusta valvoo edelleen kaksi upeaa, jo iäkästä kastikemestaria. Siankyljen paistamisessa ei sovi hätiköidä ja kastikejauhot on maltettava ruskistaa juuri oikeaan tummuuteen. Se on todellista taidetta! Paistaminen seuratalon uusitussa keittiössä kestää koko päivän. Sianliha tilataan Iitin Maatilatorilta ja se on lihamestarin huolellisesti käsin leikkaamaa. Muutkin raaka-aineet, leivät ja mehut hankitaan niin läheltä kuin mahdollista.

Ensimmäisen soossin tarjoilimme kuoriperunoiden kera. Tilaisuuden jälkeen yksi vanhoista isännistä tuli ehdottamaan, että hän voisi seuraavaksi vuodeksi kerätä joukon miehiä kuorimaan perunat, niin niiden käsittely lautasella olisi helpompaa. Niin teimme ja teemme edelleen. Kuorintatalkoot ovat iloinen, eivätkä enää pelkästään isäntien tapahtuma.

Sianlihakastike oli ennen arkiruokaa. Kymentakana me tarjoilemme sen valkoisilta liinoilta kunnioituksesta perinnettä, osaamista ja hienoja raaka-aineita kohtaan.

Anna-Leena Ilmarinen

Kymentaan Kyläseuran pj omistukseen ja suuren rakennuksen ylläpito piti tavalla tai toisella kustantaa. Avuksi tulivat läskisoossi ja kylän vanhojen emäntien huikea ammattitaito. Niistä kumpikin oli syytä nostaa ansaitsemaansa kunniaan ja siirtää emäntien osaamista eteenpäin. Läskisoossi ei vaadi montaakaan raaka-ainetta, mutta sitä enemmän taitoa. Juuri mikään ruoka ei myöskään herätä yhtä vahvoja tunteita kuin läskisoossi: sitä joko rakastetaan tai vihataan. Ajatuksesta innostui koko kylä, ja soossipäivästä tuli nopeasti suosittu ja odotettu vuotuinen tapahtuma. Korona-vuodet se oli tauolla.

Läskisoossin valmistusta valvoo edelleen kaksi upeaa, jo iäkästä kastikemestaria. Siankyljen paistamisessa ei sovi hätiköidä ja kastikejauhot on maltettava ruskistaa juuri oikeaan tummuuteen. Se on todellista taidetta! Paistaminen seuratalon uusitussa keittiössä kestää koko päivän. Sianliha tilataan Iitin Maatilatorilta ja se on lihamestarin huolellisesti käsin leikkaamaa. Muutkin raaka-aineet, leivät ja mehut hankitaan niin läheltä kuin mahdollista.

Ensimmäisen soossin tarjoilimme kuoriperunoiden kera. Tilaisuuden jälkeen yksi vanhoista isännistä tuli ehdottamaan, että hän voisi seuraavaksi vuodeksi kerätä joukon miehiä kuorimaan perunat, niin niiden käsittely lautasella olisi helpompaa. Niin teimme ja teemme edelleen. Kuorintatalkoot ovat iloinen, eivätkä enää pelkästään isäntien tapahtuma.

Sianlihakastike oli ennen arkiruokaa. Kymentakana me tarjoilemme sen valkoisilta liinoilta kunnioituksesta perinnettä, osaamista ja hienoja raaka-aineita kohtaan.

Anna-Leena Ilmarinen

Kymentaan Kyläseuran pj